Polkujuoksuleiri Pikku-Syötteellä – ruskaa ja hyvää treeniä huippuseurassa!

Hiihtokauteen valmistautuessa moni rullahiihtää, maastopyöräilee ja juoksee poluilla. Mikäs sen mukavampaa kuin kuulaassa syyssäässä ulkoilu! Jos haluaa fiilisasteen tappiinsa, kannattaa lähteä samanhenkisten ihmisten kanssa yhdessä leirille ja kimppalenkeille treenailemaan!

Syyskuun 22.-23. kokoontui parikymmentä innokasta aktiiviliikkujaa Pikku-Syötteen mukaviin puitteisin treenaamaan polkujuoksuvalmentajien Riikka Tulpon ja Tervatar Maija Oravamäen oppiin. Leiri alkoi lauantaina aamulla klo 10 infolla, jossa tutustuimme toisiimme hauskan polkujuoksijabingon avulla.

Meidän piti selvittää mm. kenen kanssa on sama kengännumero, kuka on osallistunut NUTS -tapahtumaan, kuka on tunkannut, tai kuka asuu samalla paikkakunnalla kuin sinä itse. Saimme myös valita leirin ajaksi testattavaksi iloisenvärisiä LaSportivan juoksukenkiä. Nopeasti siinä bingon aikana selvisi nimet ja pian olimmekin valmiita päivän ensimmäiseen juoksutreeniin!

Kivet ja juuret ovat ystäviä

Tekniikkatreenissä teimme erilaisia liikkuvuusharjoitteita, tasapainoharjoitusta, opettelimme askeltamaan kuopaisemalla, ja juoksemaan ala- ja ylämäkeen oikealla tekniikalla. Riikka vinkkasi, että alamäkeen kannattaa mennä rohkeasti nenä edellä ja kannattaa muista että juuret ja kivet ovat ystäviä. Niitä ei kannata kierrellä, vaan astua päkiä edellä rohkeasti niiden päälle. Kantapää edellä astuessa nilkat nyrjähtävät todella helposti.

Tekniikkatreeni kesti noin puolitoistatuntia. Treeniaika meni nopeasti siinä ihan Pikku-Syötteen lähimaastoissa ylä- ja alamäkeen kipitellessä, ja tasaisella erilaisia harjoitteita tehdessä. Tekniikkaharkan jälkeen siirryimme suihkuun ja lounaalle Pikku-Syötteen notkuvien pöytien ääreen. Sieltä oli määrä mennä lepäilemään ja valmistautumaan iltapäivän sauvarinteeseen. Sauvarinteen kerrottiin alkavan Iso-Syötteen huipulta klo 15. Maija lupaili, että siitä tulee kuntoilijalle ”ihan kunnon treeni”. 🙂

Iso-Syötteelle tunkkaamaan

Tunturin huipulta avautui todella upea ruskan värjäämä maisema. Tuonne pääsisimme siis tunkkailemaan.

Iltapäivän sauvatunkkaus olikin sitten muutamaa pykälää rankempi treeni kuin moni oli kuvitellut, mutta todella komeissa maisemissa! Maija oli suunnitellut, että nousemme ja laskeudumme kolmea eri reittiä Iso-Syötteen alas ja takaisin ylös. Ensimmäinen lasku ja nousu oli kivikkoista ja juurakkoista reittiä Luontokeskuksen suuntaan. Toisin kuin Maija, me emme kyllä pystyneet sitä juoksemaan, vaan iltapäivän myrskysateen jäljiltä märät lehdet ja kivet pelottivat sen verran, että kuljimme hyvin varovasti kivisimmät ja liukkaimmat osuudet. Kengät olivat todella pitävän oloiset, mutta silti kokemattomuus näissä paikoissa puski väkisin esiin. Tässäkin juttelimme keskenämme, että oikoteitä onneen ei ole, vaan kokemuksen kautta osaaminen karttuu.

Toinen lasku ja nousu tehtiin Iso-Syötteen laskettelurinteitä alas. Ensimmäinen lasku näistä kahdesta oli kohti Pärjänkievaria. Tässä rinteessä oli välissä pari tasaisempaa kohtaa, joissa varsinkin ylös tunkatessa sai vähän vetää happea.

Rinne näytti helpolta juosta, mutta se oli kuitenkin yllättävän kivikkoinen ja möykkyinen, varvikkoa oli välillä polviin saakka, ja välillä oli edessä ojia ja monttuja. Jalat kastuivat nilkkoja myöten soisessa ja liejuisessa alarinteessä. Oli pakko keskittyä koko ajan että  mihin astuu. Kovasti siinä mietittiin kanssajuoksijoiden kanssa jälkikäteen, että kumpi on pahempi ylä- vai alamäki? Molemmissa on puolensa. Alamäkijuoksu ottaa varpaisiin ja etureisiin. Huonoilla kengillä saa itselleen hankittua rakot todella pian. Juoksimme sitten alamäet alas mahdollisimman lujaa, ja ylämäet tunkkasimme sauvojen kanssa puuskuttaen ylös.

Kolmannelle rinteelle eivät kaikki leiriläiset enää lähteneet mukaan, ja osa porukasta kääntyi jo puolivälissä takaisin. Kolmas nousu ei antanut nimittäin yhtään armoa. Alamäkijuoksu on armotonta kyytiä etureisille. Siinä ei tasaisia kohtia ollut yhtään, vaan nousimme suoraan jyrkkää rinnettä ylös koko matkan. Sykekäppyrät viihtyivät mk-alueella nousujen ajan ihan mukavasti! On se rankkaa, mutta mukavaa!

Kyllä ei tarvinnut taaskaan ihmetellä, miksi luontoliikunta ottaa, mutta antaa aina niin paljon enemmän! Niinpä Maija yllytti meitä huutamaan huipulla: ”I´m the Winner!”

Huipun tunkkaustreenin jälkeen siirryimme takaisin Pikku-Syötteelle suihkuun ja syömään. Oli aika valmistautua illan viimeiseen harjoitukseen, jonka Riikka meille tarjosi. Keräännyimme lämpimissä vaatteissa ja villasukissa vielä Hatha-joogan pariin venyttelemään ja rentouttamaan väsyneitä koipiamme. Hatha-jooga oli Team Tervahiihdon Päiville ja Veikolle sekä monelle muullekin uusi tuttavuus.

Tunti alkoi rauhallisella hengittelyllä selällään,   josta edettiin pitkiin ja hitaisiin venyviin liikkeisiin. Hatha-jooga avasi rintakehää, selkää, venytti sääriä ja käsivarsia. Lopuksi vielä rentouduimme jonkin soittimen, ehkä tuulikellon, rentouttavassa äänessä. Riikan rauhallinen ääni melkein vaivutti leiriläiset uneen.

Höyhensaarilta suoraan poluille!

Illalla ei tosiaan unta tarvinnut sitten houkutella, ja hyvä niin, sillä klo 9 oli määrä startata pitkälle juoksulenkille Luppovedeltä.

Pitkikselle lähti kolme ryhmää: juoksijoiden ryhmä, juoksu-kävely sekä sauvakävelyryhmä. Veikko lähti Maijan vetämään juoksuryhmään, joka eteni rentoa hölkkävauhtia kohti Syötteen kierrosta. Päivi jäi Riikan vetämään juoksu-kävelyryhmään, jonka oli määrä juosta, mutta kävellä ylämäet samalla reitillä. Jani lähti vetämään sauvakävelylenkkiä suoraan Pikku-Syötteen lähimaastoihin.

Juoksuryhmät starttasivat matkaan ja muutaman kilometrin jälkeen juoksuryhmä karkasi ensimmäisissä ylämäissä. Matka jatkui ”keskiryhmässä” iloisen puheensorinan vallitessa ja pian sekin ryhmä alkoi jakaantua pienempiin erivauhtisiin ryhmiin. Totesimme, että mäet ovat yksi iso haaste polkujuoksussa ja siinä tulee helposti vauhtieroja. Pian Riikan ryhmäkin oli jakaantunut kolmeen erivauhtiseen ryhmään, joista Päivin, Susannan ja Liisan ryhmä otti pian kiinni juoksuryhmän.

On se vain jännää, miten juoksukin voi olla helppoa ja mukavaa hyvässä seurassa samanvauhtisessa porukassa. Iloisesti rupatellessa kilometrit karttuvat kuin itsestään! Riikka välillä meitä toppuutteli, että hidastakaa, ja huolehti että paljonko on tytöillä sykkeet. 🙂 Olihan ne.

Chimpanzeen voimalla eteenpäin

Pytkynharjuilla juoksuryhmä karkasi näköpiiristä uudelleen, ja Päivi jäi kolmestaan hölkkäämään Susannan ja Liisan kanssa. Matka jatkui ja tässä vaiheessa otimme juomaa ja testiin lisäenergiaa. Päivi testasi samalla herkullisia ja terveellisiä Chimpanzeen hedelmäkarkkeja. Nämä upposivat huomattavasti mukavammin kuin geelit, jotka aiemmin ovat aiheuttaneet juoksussa helposti vatsavaivoja. Chimpanzeen voimalla siis eteenpäin!  (Tsekkaappa tämä polkujuoksijan Kaikki poluille – verkkokauppa! Sieltä näitä Chimpanzeja voi tilata.) Taas tovin rupateltua ja hölkättyämme hoksasimme sitten että autopaikka lähestyy ja matkaa oli kertynyt n. 19.5km.

Pieni suorittaja (ja ehkä myös apina) kaappasi meissä vallan. 🙂  Stravan syyskuun puolikkaan maran virtuaalinen pytty siellä odotti noutajaa, joten päätimme käydä ylimääräisen ketunlenkin Luontokeskuksen suunnalla, jotta saamme maagisen 21,1km rajan rikki.

Todella helposti matka taittui, vaikka eilinen sauvarinne tuntuikin jaloissa ja takapuolessa. Tästä kolmen koplasta on jokainen nyt luottavaisin mielin osallistumassa ensi kesänä NUTS -tapahtumiin, Susanna ja Liisa myös Rokua TrailRuniin ja Päivi talvella myös Tervahiihtoon.

Totesimme siinä moneen kertaan, että tällaisille äideille tekee todella hyvää irtiotto arjesta kunnon treenin parissa samanhenkisessä seurassa. Tästä vain sitten uusia reissuja suunnittelemaan!

Seuraava leiri on sitten 7.-9.12.2018 jälleen Pikku-Syötteellä ja sillä kertaa hiihdon merkeissä!

Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löytyy tuosta Leirit-linkistä!

Leirit

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *