Jippi-ai-jippi-oi – Kustin kesä villinä ja vapaana

Vielä on kesää jäljellä.. Hetkinen! Oikeasti alamme lähestyä kiihtyvällä vauhdilla syksyä ja vanhoihin kesärenkutuksiin tukeutumalla huijaa lähinnä itseään. On aika lähteä oikeasti järjen kanssa liikkeelle sangen rennon kesän jälkeen, jos liikkeelle kovalla kilpailumielellä meinaa ylipäätään lähteä. Hyvin kelluvan kevät- ja kesäohjelman jälkeen keho ja mieli hivenen jo kaipaavat suunnitelmallista harjoittelua.

Päättömästi vietetty urheilullinen kesä tosin on ollut hyvinkin antoisa ja tarjonnut etenkin mielelle mahdollisuuden tuulettua. Todella pitkään kestäneen tarkkaan laskelmoidun harjoittelun päälle on vapauttavaa sanoa kaikille urheilullisille ideoille ”kyllä” kieltäytymisen sijaan.  Ja tämähän on tarjonnut huikeita seikkailuja maantie- ja maastopyörän satulassa. Eikä Kiinassa lumella hiihdetyn sprinttikisaankaan tarvinnut montaa minuuttia vastausta miettiä – mukaan vaan!

Ehkäpä tämä onkin osittain sitä, mitä pyörällä ajaminen parhaimmillaan voi olla – tarvikkeet kyytiin ja satulaan. Illalla sitten näkee, mistä itsensä löytää. Joskus löydät itsesi ajopäivän päätteeksi Oulusta ja joskus jo aamun tunteina kotisohvalta helppoa ottamasta.

Luomuna vai mittareilla?

Juuri tuo tekemisen vapaus koukuttaa ja harkitsinkin tiukasti kaikkien urheilukellojen ja ajotietokoneiden jättämistä narikkaan kesän ajaksi. Ne ovat yhdessä ”sportticounttien” hienoja vehkeitä, mutta pahimmillaan ohjaavat tekemistä suorittamisen suuntaan.

Kieltämättä harkitsen asiaa edelleen. Tunteella eteneminen, uusien polkujen löytäminen, eksyminen ja jälleen reitille löytäminen luovat omanlaisiaan onnistumisen elämyksiä. Vieläpä ilman painetta siitä, onko naapurin Pertti edennyt jossain pätkällä sinua kovempaa ja mahdollisesti vielä pidempäänkin. Toistaiseksi tämä jääköön vielä harkintaan.

Kilpaurheilijan keho tosin sanoo hivenen muuta pitkiä, pidempiä ja järjettömän pitkiä retkiä sisältäneestä kesäohjelmasta. Vauhdit ovat puuroutuneet aiempaa kapeammalle sektorille, eikä vanhasta yläreservin suoritustasosta ole käytännössä tietoakaan.

Pyörää tällä sabluunalla jaksaa toki ajaa, mutta yhtään ylimääräistä spurttia tai kiihdytystä ei lenkeillä kannata ottaa, ellei valmistaudu himmailemaan spurtin päälle useita minuutteja. Pitkän linjan kestävyysurheilijana pidän tilannetta vähintään puolivaloisana, sillä jos pystyy ajamaan itseltä jalat alta, niin silloin hulluttelu ei ole vielä vienyt kehosta kaikkea suorituskykyä.

Vauhdit on tallessa

Pieni suunnitelmallisuus on aina hyvästä, ja viime talven säännöllisen järkevän tekemisen kautta pystyin ajelemaan kesän ensimmäisen MTB-tapahtuman (Kaldoaivi Ultra Trail 130km) lähellä omaa viime kesän kisavauhtia läpi. Jotenkin tässä kesän aikana olen tullut päätelmään, että vapaamman kesäohjelman viettämisessä tasapainoillaan vapauden ja vastuun oikealla suhteella.

Jos harjoittelu sisältäisi koko vuoden pelkkää päätöntä lappamista, niin mahtavista kesäpäivistä nauttiminen olisi nykyistä tuskaisempaa, eikä ihan tämän kesän kaltaista pitkien ja pikkukovien siivujen ilotulitusta pystyisi edes läpiviemään.

Näillä mentiin. Voin sanoa, että meneehän se kesä vallan mukavasti näinkin. Alkutahdit tähän hullutteluun lyötiin keväisillä Alpeilla ja varmaan jonkinlainen päätepiste löytyi Kaldoaivin erämaasta elokuun puolivälissä.

Koo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *