Faskiamanipulaatiolla lisää suorituskykyä ja parempaa koordinaatiota

Olemme avanneet Suomen ensimmäisen Fascial Manipulation© klinikan Mediterapia Sport ja Kuntoutusyksikköön, Oulun Hallituskadulle. Monipuolisten kuntotestaus- ja valmennuspalvelujen lisäksi on saatavissa tehokasta apua urheilijan/aktiivikuntoilijan lihashuoltoon.

Fascial Manipulation© on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin kehitetty hoitomuoto, jossa keskitytään faskiaan eli kehon kalvorakenteeseen. Faskia on merkittävä rakenne toiminnan ja liikkumisen kannalta, sillä se on aina mukana liikkeen kontrollissa ja suorittamisessa. Tämä sidekudosrakenne yhdistää kaikki kehonosat toisiinsa ja toimii voiman välittäjänä (30% lihassoluista kiinnittyy faskiaan). Se sisältää enemmän liikettä aistivia hermopäätteitä kuin mikään muu kehon rakenne. Sen vuoksi häiriöt faskiajärjestelmässä johtavat poikkeaviin liikemalleihin ja siten rasitusvammoihin.

Faskiamanipulaatiolla saadaan jo muutamalla käsittelyllä pitkäkestoiset vaikutukset, esimerkiksi hierontaan verrattuna.

Mikä faskia?

Faskia muodostuu 2-3 kerroksesta, joiden välinen vapaa liukuminen on tärkeää. Alentunut liukuminen kerrosten välissä aiheuttaa kitkaa, mikä jarruttaa suoritusta. Heikentynyt voimavälitys myös alentaa suorituskykyä ja huonontunut koordinaatio johtaa energian hukkaamiseen urheilusuorituksen aikana. Faskiajärjestelmän hoitaminen siis parantaa suorituskykyä ja vähentää loukkaantumisen riskiä.

Menetelmä sopii erinomaisesti urheilijoille seuraavissa tilanteissa

  • Rasitusvammat
  • Vammoista toipuminen

Hyödyt oireettomalle urheilijalle:

• Koordinaation ja liikkeen hallinnan parantuminen
• Rasitusvammojen ennaltaehkäisy
• Suorituskyvyn parantuminen (jarruttavat tekijät pois)

Lisätietoa menetelmästä löytyy nettisivuiltamme ja osoitteesta www.mediterapiasport.fi

Mikäli haluat kuulla lisää, ota yhteyttä ja voit sopia tapaamisen spostitse Oulun Mediterapiaan tai voit jättää soittopyynnön:

Fascial Manipulation klinikan vastaava Markus Metsäranta, fysioterapeutti
markus.metsaranta@rokua.com

tai varata ajan Markukselle, Lindalle tai Antonille https://ajanvaraus.mediterapia.fi/Ajanvaraus2.aspx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *